Pentujen kesä

Pentuni ovat nyt puolen vuoden ikäisiä ja alkavat jo muistuttaa aikuisia tollereita. Niiden kesään on mahtunut monenlaista tarinoita, joita on ollut mukava seurata poikueen omilta facebook-sivuilta.

Pentujen kesään on kuulunut uuteen asuinympäristöön tutustumista ja osalla myös isäntäväen mökkimaisemiin tutustumista. Kaikki ovat oppineet sisäsiisteiksi kesän aikana ja isännät ovat olleet tyytyväisiä alun sekasotkun jälkeen. Jokainen on saanut liikkua monipuolisesti ja elää koiranarvoista elämää. Mutta isossa kahdeksan pennun poikueessa on sattunut ikäviäkin asioita. Yksi pennuistani sai jalkaansa viiltohaavan, joka jouduttiin ompelemaan tikeillä kiinni. Toisella lääkäri epäili autoimmuunisairautta, mutta onneksi se paljastui vääräksi diagnoosiksi. Korvatulehduksia ja ripulointia on ollut lähes jokaisella. Kuten ihmisvauvojen,  pikku tollereidenkin pitää pienenä sairastella, jotta vastustuskyky eri sairauksille kehittyy.

Osa pennuistani tulee käymään tulevaisuudessa metsällä, johon rotu on alkuun kehitettykin. Yhtä pennuista koulutetaan hypokoiraksi, jota käytetään diabeteksen hoidon tukena. Osa ulkoilee muuten vain luonnossa houkutellen isäntäväkeä aina uudestaan ja uudestaan ulos. Lähes kaikki pennut ovat käyneet pentukursseilla, jossa opitaan hyviä tapoja ja sääntöjä. Nämä ja tulevaisuuden koulutukset auttavat paljon koiraa ja omistajaa toimimaan yhdessä ja niistä on paljon iloa molemmille.  Pentujen ensimmäiset kuukaudet ovat osoittaneet, että jokaiselle löytyi oma mukava perhe, jossa ne saavat huolenpitoa, liikuntaa ja rakkautta oikein annosteltuna ja voivat hyvin.

Oma kesäni on mennyt enimmäkseen täällä Oulun seudulla ja enkä ehtinyt viettää paljonkaan aikaa Pihtiputaan mökillä, josta pidän kovin paljon. Siellä saa olla irti koko ajan ja päivät voi chillailla katsellen isäntäväen touhuja. Usein käydään myös veneellä soutelemassa ja se on minusta mukavaa.  Kotona Oulussa on enimmäkseen käyty Sankivaaran maastossa ulkoilemassa, missä saan myös liikkua vapaana ja samalla isäntäväkikin saa leppoisaa liikuntaa. Sankivaarassa olen myös tavannut useasti uuden ystäväni Hotan, joka on Japanilainen koirarotu Shiba inu. Yhdessä teemme pitkiäkin lenkkejä maastossa, koska kumpikin tykkäämme liikkumisesta.

Kesä on kääntynyt syksyyn ja välillä on aika ikävää käydä ulkona, koska turkkini sotkeentuu pahasti. Ennen sisälle menoa pitää kuivatella kunnolla ja pyyhkiä kaikki kura pois turkistani.  Joskus sateella minua ei huvittaisi lähteä ulos alkuunkaan, ja silloin laitan jarrut päälle. Talvella on jälleen mukavaa, kun voi juosta ja piehtaroida hangessa. Tarinamme jatkuu kun maa on valkeana ja pentunikin ovat saaneet tutustua lumeen. Tässä alla vielä muutama kuva joistain pennuistani kesän varrelta.

Mette (Upendo) ja hänen naapurinsa

Alma (Almasi)

Lilli (Malaika)

Zuri (Zuri)

Junnu (Dhoruda)

Kuulumisia

Pentuni ovat olleet nyt reilun kuukauden maailmalla ja sopeutuneet hyvin uusiin koteihinsa. Junnun kotiväki perusti sisaruksille oman suljetun Facebook-ryhmän, missä jaamme tietoa ja kokemuksia pentujen elämästä. On kiva seurata pentujen kasvamista kuvien avulla ja kuulla mitä saattuu ja tapahtuu. Myös ensimmäiset rokotukset on saatu hoidettua. Pennut tuntuvat syövän paljon mutta ne tarvitsevatkin runsaasti ravintoa kasvuun ja leikkeihin. Ravintoa tulisi saada riittävästi mutta ei liikaa ja joskus ruokamääriä on hiukan vaikea arvioida. Simba ja Malaika tapasivat toisensa kuukauden jälkeen ja leikki sujui vielä vanhasta muistista. Pennut ovat saaneet olla paljon luonnossa ja on muutama päässyt veden äärelle tutustumaan vesileikkeihin. Uiminen on suurimalle osalle tollereista mieluista puhaa, mutta on tärkeää että pentu saa positiivisen kokemuksen veteen tutustuessaan. Minä ja isäntäni olemme hyvin tyytyväisiä pentujen alkutaipaleesta ja siitä, että löysimme heille hyvät kodit joissa he voivat viettää oikeanlaista "koiranelämää". Mielenkiintoista on myös seurata pennun omistajien aktiivista elämää uusien koiriensa kanssa.
Oma elämäni on pienen suruajan jälkeen normalisoitunut ja leikkiminen maistuu jälleen. Lisäksi ystäviäni Veetiä ja Viimaa on mukava nähdä aina aamulenkeillä. Elämäni on siis aika hyvällä mallilla (karvojen lähtöä lukuunottamatta - hieno häntäni ei ole nyt entisensä). Ensi viikolla menemme isäntieni kanssa tapaamaan Mwenzia, joka asuu tässä lähellä ja on mielenkiintoista nähdä miten pentu suhtautuu meidän vierailuumme. Lisäksi isäntäni käy viikon kuluttua Joroisten triathlonissa ja menee matkan varrella tapaamaan Almasia. Toivottavasti isäntä muistaa ottaa kameran mukaan.
Tässä muutamia uusien isäntien lähettämiä kuvia pennuistani. Oma kuvani otettiin kesäkuun lopussa Pihtiputaan mökillämme.

Muru ylpeänä äitinä esittelee pentunsa

 

Almasi

Dhoruda eli Junnu

Jasiri eli Jasi juhannuksen vietossa

Malaika (Lilli)

Pentueen pienin, muttei hiljaisin Mwenzi (Uuno)

Simba tutustumassa veteen

Zuri lepäilemässä kaverinsa kanssa

Upendo eli Mette

Oman elämän alku

Nyt ovat kaikki 8 pentuani lähteneet uusiin koteihinsa elämään omaa elämäänsä. Takana työntäyteiset mutta erittäin antoisat 9 viikkoa. Kun pennut olivat hiukan kasvaneet, aloin opettamaan heille leikkejä ja osallistumaan kodin normaaliin arkeen. Mukavaa oli touhuta heidän kanssaan ja nähdä heidän varttuvan hyvin.  Isäntäväkeni totesi, että vaikeinta oli luopua ensimmäisestä pennusta -  ja myös viimeisestä, koska sen jälkeen talo hiljeni pentujen iloisesta juoksusta ja kahden kuukauden aikana opitut päivärytmit katosivat. Minä ja isäntäväki kuitenkin ymmärsimme, että pentujen on aika lähteä elämään omaa elämäänsä ja tuoda iloa uusiin koteihin. Eron hetki on kuitenkin niin raastavaa, että se koskee hiukan sydämeen. Minä lähden nyt isäntäväkeni kanssa Pihtiputaalle mummolaan, jossa on paljon touhua ja saa juosta vapaana pitkin peltoja ja metsiä. Se auttaa meitä kaikkia unohtamaan eron hetket. Saan myös levätä ja olla taas huomion keskipisteenä.
Pennut siis jalkautuivat eri puolille Suomea ja uusien omistajien kanssa on sovittu, että uutisia pentujen elämästä kuulemme myös tulevaisuudessa.  Uudet perheet toivottivat meidät tervetulleiksi vierailulle jos liikumme heidän kotiseuduillaan. Minun blogini ei siis pääty tähän, vaan pentujeni tarinaa jatketaan ainakin vuoden ajan joten voitte seurata niiden kasvamista aikuiseksi. Nyt kuitenkin blogini kirjoitukset hiemaan harvenevat, mutta aina kun on kerrottavaa, niin päivitän näitä sivuja.

Malaika lähti 31.5. Pohjanmaan suuntaan.

Simba matkusti 31.5. myös Pohjanmaalle ja varmaan tulee tapaamaan siskoansa Malaikaa tulevaisuudessa.

Dhoruda eli Myrsky matkasi tänään 30.5. Satakuntaan

Uuteen kotiin

Neljä pentuani on päässyt uusiin koteihinsa ja kotiutuminen on sujunut kaikilla hyvin. Pennut ovat reippaita ja olen varma että ne pärjäävät omissa tehtävissään uusien isäntäperheiden ilona. Minulla ja isäntäväelläni pentujen luovutukset sujuvat jo rutiinilla. Olen jättänyt jokaiselle pennulle jäähyväiset leikkimällä hetken sen kanssa ja toivottanut hyvää matkaa elämän polulla. Uudet homistajat harrastavat pentujen kanssa kukin omia asioitaan ja tietämykseni mukaan yhdestä pennusta olisi tulossa hypokoira (eli diabeteskoira joka toimii diabeetikon omahoidon tukena ilmaisemalla verensokerinvaihteluita). Erittäin tärkeää tehtävää on siis suunnieltu tälle pennulle tulevaisuudessa. Toiset isännät taas ovat suunnitelleet pennulle tulevaisuutta metsästys- tai lenkkikaverina. Tärkeimpänä asiana pidän - ja myös isäntäväki on samaa mieltä - että Tolleri saa riittävästi liikuntaa ja asuu kodissa, jossa koiralle on riittävästi aikaa, siitä pidetään hyvää huolta ja sitä rakastetaan.

Jasiri löysi kodin Kiimingistä 26.5.

Mwenzin koti on Kempeleessä 29.5. lähtien

Eron hetki

Ensimmäiset kolme pentuani ovat lähteneet uusiin koteihinsa ja jokaisen kohdalla eron hetki on ollut haikea.  Isäntäni ovat luottavaisin mielin antaneet pennut sellaisiin koteihin, joissa he saavat elää "tollerimaista" elämää. Kahdeksan viikon kokemus pentujen kasvattajana on minulle ollut hieno kokemus, vaikkakin myös vaativa. Olen suoriutunut emon tehtävästä isäntieni mielestä erinomaisesti. Pentujen on nyt aika lähteä tutustumaan uuteen "laumaansa" ja kotiinsa. Isäntäväellekin on ollut haikea luopua pennuista, koska kyllä vain tuossa kahdeksan viikon aikana ehtii kiintyä pentuihin ja tottua kaikkeen touhuun mitä pentujen kasvattaminen vaatii. Mieleenpainuvinta on ollut itse pentujen syntyminen,  pienimpien pentujen syöttäminen lääkeruiskulla, ja riehakkaat leikit olohuoneen lattialla. Ärräpäitäkin olen toisinaan kuullut isäntäväen suusta, kun pentuhuonetta on putsailtu tai pissaa on ollut talon lattialla siellä sun täällä. Viikon sisällä loputkin pennut ovat lähteneet kotoa, ja sitten laskeutuu rauha taloon ja minä saan taas olla huomion keskipisteenä. Tässä alla viimeiset kuvat viikonlopun aikana lähteneistä tyttöpennuista. Eivätkö vain olekin suloisia kaikki kolme?

Zuri lähti uuteen kotiinsa 23.5. Pohjois-Karjalaan

Upendo löysi kotinsa 24.5. Etelä-Savosta

Almasi suuntasi 24.5. Pohjois-Savoon